Hämmästyttää, kummastuttaa

Daladala eli paikallinen bussi. Se on siis pienen pieni pakettiauto, jossa istumapaikkoja on noin 16:sta, mutta käytännössä niihin otetaan niin paljon porukkaa kuin on vaan mitenkään mahdollista. Jos ei mahdu istumaan niin sitten seisotaan, daloissa ollaan hyvin limittäin, lomittain ja välillä hieman päällekkäin. Puoli autoa pitää tyhjentää kun joku takapenkillä oleva haluaa kyydistä pois. Ne pysähtyvät silloin kuin joku haluaa kyytiin tai kyydistä pois. Daladaloilla ei ole mitään aikataulua, ne kulkee silloin kun porukkaa on. Niissä sitä meininkiä vasta onkin. Minäkään en hirveän pitkä ole (167cm), niin en minäkään mahdu seisomaan niissä kunnolla kun pää osuu kattoon.  Silloin kun joutuu seisoman, niin ei nää yhtään missä päin auto on menossa.  Ja tiet täällä ei ole mitenkään tasaisia, että kohtalaisen pomppuista kyytiä meinaa olla. Halpa ja kätevä kulkupeli. Harjoittelupaikasta pitää kahdella eri dalalla tulla takaisin talolle.

Taloon on tullut lisää porukkaa, kaksi australialaista, pari suomalaista tyttöä, joista toinen tuli minun ja Niinan huoneeseen sekä 5 ruotsalaista.

Täällä kummastuttaa se, että vaikka mittari näyttää lähemmäksi +30 astetta, osalla (varinkin miehillä) on paksut villapipot päässä ja muutenkin tosi paksut vaatteet. Selitykseksi saimme paksujen vaatteiden osalta sen että miehet ajavat moottoripyörillä ja ne vaatteet suojaavat heitä jos sattuvat kaatumaan. No selityshän sekin tietysti on, ihmetyttää vaan et itsellä hiki valuu topissa ja shortseissa niin porukka on villapipot päässä ja paksut pitkähihaiset päällä.  Samoin kun sairaalaan tulee vauvoja, niin suurimmalla osalla lämpimät villapipot päässä. Pienillä vauvoilla harvoin on vaatteita päällä, heidät on kääritty useaan kankaaseen. Pari kertaa tullut vastaan, että päällimmäisenä on paksu huopa.

Täällä huomaa, ettei täällä ole juuri mitään kertakäyttötavaraa. Ja miten meillä Suomessa sitä on joka paikassa. 

Viime viikolla sairaalaan tuli vauva tarkastus käynnille, hänellä oli 6 sormea ja 6 varvasta, nyt on semmoinenkin ihme tullut nähtyä. Ne eivät varsinaisesti olleet oikeita sormia ja varpaita vaan sellaiset ylimääräiset lerpakkeet. Vauva lähetettiinkin toiseen sairaalaan, missä lääkäri poisti ne.

Uusi viikko harjoittelua menossa, Pasuassa on miesten osastolla  on ”vain” 9 sänkyä samassa huoneessa. Terveysasemalla on myös naisten ja lasten osasto, jossa olimme pari päivää. Siinä huoneessa on 16 sänkyä samassa huoneessa, ei minkäänlaisia väliverhoja missään. Lääkärin kiero oli mielenkiintoinen. Suomessa on totuttu, että kun lääkäri lähtee kiertämään potilaita, lääkäri työntää kärryä jossa on yleensä tietokone. Täällä ei ole tietokoneita. Lääkäri otti nurkasta sellaisen puisen, meidän nuottitelineen näköisen telineen mukaan kun lähdettiin potilaita kiertämään. Sen telineen päällä lääkäri kirjoitti potilaspapereihin. ”Potilaskansioina” toimivat tavalliset ruutuvihkot. Niihin lääkäri kirjoitti, millä vaivalla potilas on tullut (eli oireet) sekä määräykset.

Lasten ja naisten osasto

Lääkärin kiertoteline ja potilaspaperit

Potilaat maksavat osastohoidosta 10 000 shillinkiä (noin 5 euroa), se on kerran vuodessa maksettava summa jonka he maksavat kun tulevat ensimmäisen kerran vuoden aikana osastolle. Terveysasema ei tarjoa ruokia potilaille, vaan jokainen syö omia eväitään joita omaiset tuovat, elleivät käy itse ostamassa lähellä olevasta kaupasta ruokaa. Kun lääkäri määrää jotain lääkettä potilaalle, hän kirjoittaa ne lapulle. Jonka jälkeen potilas käy hakemassa kyseiset lääkkeet, lääkehuoneesta. Huoneen pöydällä oli jokunen lääkepurkki mistä lääkkeenjakaja jakoi lääkärin määräämät lääkkeet pussiin.  Osastolla ei ole juuri muita lääkkeitä kun antibiootit.

 

Kilimanjaron huippu näkyy meidän etupihalta, nyt nähtiin se ensimmäisen kerran, sen verran pilvistä on ollut, ettei huippua ole näkynyt.

 

Pyykkipäivä - ei oo mun suosikki päivä..