torstai 17. lokakuuta 2013

"Leijonaa mä metsästän, tahdon nähdä suuren..."



Kolmen päivän safari reissu tuli heitettyä viime viikonloppuna. Käytännössä istuimme autossa kolme päivää, mutta oli kyllä sen verran hieno kokemus, että kyllä kannatti. Perjantaiaamuna lähdimme talolta aikaisin aamulla ajamaan. Iltapäivällä olimme Serengetisssä. Ja melkein heti alkoi näkyä eläimiä. 





Illalla ajoimme majapaikkaamme, jossa pystytimme teltat. Kuskin lisäksi meillä oli mukana oma kokki joka teki meille ruoat. Teltta-alueella ei ollut minkäänlaista aitaa, toisena yönä olivat hyeenat ja leijona käyneet melko lähellä. Lauantaina jatkoimme kiertelyä Serengetissä. Ja saimme hetken aikaa kokeilla ajaa safari-autoa, huikeaa!! Enpä oo ennen ajanu autoa jossa ratti on oikeella puolella. Melko pomppuinen tie oli, olisi tehnyt mieli ajaa  kovempaakin, mutta kaverit alkoi takapenkiltä huutaa että vois ajaa hieman hiljempaa kun ei meinaa enää penkeissä pysyä ku pomppii sen verran…
 

Sunnuntaina lähdimme aikaisin taas liikkeelle ja ajoimme Ngorongoroon.
Kolmen päivän aikana näemme todella paljon kaikkia eläimiä. Nähtiin mm. elefantteja, kirahveja, seeproja, leijonia, leopardeja ja gepardeja jne.. 







Oikeastaan kaikki muut eläimet nähtiin paitsi sarvikuono. Seeproja oli tosi isoissa laumoissa. Pari kertaa nähtiin saalistus tilanne jossa leijonat yritti saalistaa seeproja, mutta eivät aivan saaneet niitä kiinni. Oli uskomatonta, miten läheltä eläimet nähtiin. Osa meni välillä aivan auton vierestä.
  


Tällä viikolla meillä on ollut vajaa työviikko. Maanantaina oli maan ensimmäisen presidentin kuolinpäivä, joten ei menty töihin. Tiistaina kun menimme töihin, menimme lasten ja naisten osastolle. Aloitimme aamun siivoamalla, niin kun työt aloitetaan aina. Kun olimme pyyhkineet ikkunalaudat ja sängyt. Hoitaja sanoi potilaille jotain swahiliksi. Potilaat alkoivat kerätä tavaroita ja ottivat omista sängyistään lakanatkin. Olimme Niinan kanssa, et mitähän nyt tapahtuu. Meille selvisi että osastolle on tulossa tuholaisten poistaja. Kun kaikki potilaat olivat menneet pihalle, otimme sängyistä patjat lattialle. Saman teimme myös miesten osastolla. Sen jälkeen jotkut miehet tuli suojavarusteissaan suihkuttamaan tilat jollain hyönteisten torjunta-aineella. Sen jälkeen osastoille ei saanut mennä kolmeen tuntiin. Potilaat odottivat pihalla sen aikaa. Keskiviikkonakin oli vapaapäivä, kun muslimeilla oli joku juhlapäivä.
 

1 kommentti:

  1. Aivan mahtavaa! :) Sä elät mun unelmaa siellä :) <3

    VastaaPoista