Koko opiskelun ajan olen miettinyt, et vähän ois hienoa lähteä
vaihtoon ja tehdä ulkomailla joitakin harjotteluja. Afrikka on ollu koko ajan se, minne tahtosin lähteä harjoitteluja tekee, jos jonnekkin lähden. Pari vuotta koulussa miettinyt kannattaako lähteä,
miten mun ei-niin-vahvalla- kielitaidolla pärjää, mut oishan se hienoa lähtee.
Ja huomenna sitä oikeesti mennään!!
Uskomatonta. Täytyy kyllä myöntää et vähän jännittää!!!
Huomenna, tiistaina lähen aamu
junalla Kuopiosta, Helsinki-Vantaalla nään Niinan, jonka kanssa lähen reissuun. Niina opiskelee
rinnakkaisluokalla sairaanhoitajaksi.
Helsinki-Vantaalta lennetään Istanbuliin, jossa vaihdetaan konetta ja josta
matka jatkuu kohti Kilimanjaron lentokenttää. Tansaniassa meidän olisi
tarkoitus olla keskiviikkoaamuna. Toivottavasti laukut tulee Tansaniaan asti. Samalla lentoyhtiöllä (Turkish airlines) mennään koko matka, ainut että konetta vaihdetaan välilillä.

Viimenen päivä kotona on mennyt siivoilessa ja pakkailessa. Vaikka paljon on
tullu reissattua, niin silti onnistun aina pakkaamaan aivan liikaa tavaraa
mukaan. Meidän matkalipussa lukee et ruumaan menevän matkatavaran painoraja on 30kg, eilen kävimme lukemassa lentoyhtiön sivuja ja siellä lukikin et painoraja onkin 20kg, nyt sit jännitetään et meneekö
ylipaino maksua ja minkä verran. (Toivottavasti ei hirveesti tarviis maksaa..) Ei oikein tiedetty et kumpaa tietoa uskoa, sitä mikä lukee lentolipussa vai mitä lentoyhtiön sivuilla lukee. Ei mitään toivoa että saisin tavarat mahtumaan 20 kiloon. Ajattelin, et jos tavarat painaisi maksimissaan sen 25kg, en kuitenkaan ihan päässyt tavoitteeseen. Viimesen kerran ku laukun punnitsin niin se oli 26,1 kiloa. Ja kyllä se alko jo melko survomista olla, et sai laukin kiinni! Onneksi siellä on aika paljon semmosta mitä en tuo takasin ja mikä kuluu kolmen kuukauden aikana (mm. 3 pakettia hanskoja, 1½ litraa käsidesiä..), mahtuu tullessa jotain tuliaisia tuomaan. Mietin, mitä vähentäisin laukusta, mutta en keksi mitään. Ja nyt en kyllä enää aukase laukkua. Tuohon tulee vielä lisäksi tietokonelaukku.
Loppuviikko meillä varmaankin on orientoitumista ja luulisin että swalihin kielen pika kurssi. Viikon päästä maanantaina alkaa sitten harjoittelu.
Seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten Tansaniasta.
Onnea matkaan :)
VastaaPoistaTsemppiä matkaan. Innolla jo kuulumisia odottelen täällä!
VastaaPoistaHyvää matkaa!! Pistähän viestiä, jos lapaset loppuu niin laitetaan pikana tulemaan lisää ;)
VastaaPoistaHauskaa matkaa ja pidä lippu korkealla ! :D
VastaaPoistaMukava kuulla sinusta! Mahtavia kokemuksia saat vasrmasti. Innolla odotellaan täälläkin kuulumisia. Olet sinä rohkea mimmi :-D
VastaaPoistatekuin koulukamu Oili
Tsemppiä ja ihanata...laita fiiliksiä tänne blogiin kun ennätät :)
VastaaPoistaTäällä harjoittelussa sataa tihuuttaa vettä ja lämpöääkin ulkona on yli 10 astetta. Ei tarvi suojakertoimia, mut mites siellä?
Kaikkea kivaa ja miljoonia kokemuksia sinulle toivottaen...
luokkafrendi Jouni
Tsemppiä ja ihanata...laita fiiliksiä tänne blogiin kun ennätät :)
VastaaPoistaTäällä harjoittelussa sataa tihuuttaa vettä ja lämpöääkin ulkona on yli 10 astetta. Ei tarvi suojakertoimia, mut mites siellä?
Kaikkea kivaa ja miljoonia kokemuksia sinulle toivottaen...
luokkafrendi Jouni