Vierailu päiväkodissa ja katulapsi keskuksessa

Sama Aurinko on vuonna 2008 perustettu yritys, jonka on alulle pannut muutama suomalainen vapaaehtoistyöntekijä.  Sama Auringon tarkoitus on tukea Tansanian vähävaraisten ihmisten hyvinvointia. Sama Auringon avustuskohteena on Raun-päiväkoti, jossa alkuviikosta vierailimme. Suuri osa päiväkodin lapsista, heidän vanhemmistaan sekä päiväkodin työntekijöistä sairastaa HIV:tä. Raun alue on köyhää ja HIV:tä esiintyy todella monella. Sama Auringolla on kummitoimintaa joka rahoittaa lasten päivähoidon. Kerran vuodessa päiväkodin työntekijät kiertävät lähialueen perheitä ja etsivät yksinhuoltaja perheitä sekä isoja perheitä, joiden nuorimmat lapset pyritään ottamaan Raun päiväkotiin. Jossa heille tarjotaan opetusta ja kaksi ruokaa päivässä. Päiväkodin lapset ovat iältään 3-6 -vuotiaita.

 

Aamulla lapset tulevat päiväkotiin kahdeksan maissa ja ovat siellä noin kolmeen asti. Me menimme ennen yhdeksää, lapsilla oli tunti menossa. He opettelivat vihkoon kirjoittamaan kirjaimia. Päiväkodin tilana toimii iso huone. Jossa oli liitutaulu, pieni pöytä jossa oli värikyniä ja radio. 

Ruokailun ajaksi matot kerättiin lattialta pois ja lapset istuvat seinän vieressä ja söivät lattialla. Aamupäivästä oli puurohetki jonka jälkeen oli ulkoilua jossa lasten opettaja veti muutamia leikkejä. Ulkoilun jälkeen oli oppitunti, jossa jokaisen lapsen piti käydä lukemassa liitutaululla olevat kirjaimet.

 Tämän jälkeen lapset piirsivät omenan ja linja-auton, jotka opettaja oli ensin piirtänyt taululle. 

Piirustus hetken jälkeen oli päivälevon aika. Jolloin lapset ottivat lattialla päivunet, ja niin otin minäkin.. Eihän siinä muuten mitään, mut lähes kaikki lapset oli kerinnyt herätä ennen mua.. Päiväunien jälkeen lapset rupesivat syömään ja tässä vaiheessa me lähdimme pois. 

Tällä viikolla vierailimme myös Msamariassa, katulapsi keskuksessa, siellä lapset ovat iältään 6-18. Työntekijät käyvät pari kertaa vuodessa kiertämässä ilta-aikaan keskustassa ja etsimässä katulapsia. Yleensä työntekijöillä on joku keskuksen lapsista mukana, joka näyttää, missä kaverit ovat. Lapset pyritään saamaan kadulta pois, jotta heille voidaan tarjota koulumahdollisuutta. Katulapsi keskuksessa lapset tekevät kotitöitä, silloin kun siellä on vapaaehtoisia, he opettavat lapsia jotta lasten on helpompi mennä kouluun. Tänä syksynä siellä on ollut useampi meidän talon vapaaehtoinen töissä.   Aiemmin syksyllä olleet vapaaehtoiset saivat keräyksen avulla kerättyä niin paljon rahaa, että useampi lapsi pystyy aloittamaan koulun tammikuussa. Aamu alkoi matematiikan tehtävillä, välitunnilla lapset kiikkuivat ja pelasivat pallolla. Seuraavan tunnin aiheena oli englanti. Luokkahuone oli pieni, luokassa oli 9 pulpettia mutta 28 oppilasta. Moni istui yhden pulpetin ääressä ja samalla tuolilla. 

 Nyt on harjoittelut paketissa. Ja huomenna suuntaamme Niinan kanssa 2½ viikon reissuun. Ensin suuntana Etelä-Afrikka, Johannesbug ja Cape town. Jonka jälkeen Sansibarille viikoksi. Reissun jälkeen tulemme pariksi päiväksi takasisin tänne Moshiin. Saimme muuten kutsun Suomen suurlähetystön järjestämään itsenäisyyspäivän juhlaan, joka olisi ollut Dar es Salamissa, ikävä kyllä just edellispäivänä lennämme Sansibarille emmekä pääse juhliin.

Pieniä kohtaamisia

”Mä oon kujia kulkenut, jäljessä lapsien parvet, niiden silmissä iloa ja kovan elämän arvet. ”

Tuossa yhtenä päivänä kun tulimme töistä, kävelimme Niina kanssa kadun reunassa. Näimme jo kauempaa, että koululaisluokka on tulossa toisesta suunnasta. Lapset aloittivat jo hyvästä matkaa vilkuttamisen ja huusivat tervehdyksiä. Vilkutimme lapsille takasin. Hetken aikaa lapset kävelivät tien toisella puolella, koko ajan vilkuttaen. Lapset jäivät odottamaan, että pääsevät koko luokkana tulemaan tien yli. Jatkoimme Niinan kanssa matkaa, hetken kuluttua kuulimme kuinka melkein 20 hengen ryhmä lähtee meidän takana juoksemaan ja samalla kuuluu lasten naurua. Käännyimme katsomaan taaksemme ja huomasimme, että lapset juoksevat meidän luo. Pysähdyimme hetkeksi, ja heitimme lasten kanssa ylävitoset tervehdyksiksi. Kun jatkoimme matkaa, lapset ottivat meidän käsistä kiinni, niin että kummassakin kädessä oli useampi lapsi kiinni. Jonkun matkaa kuljettuamme lasten opettaja sanoi lapsille että he jatkavat matkaa toiseen suuntaan. Kaikki vilkutti uudestaan ja taas heitettiin ylävitoset kaikkien lasten kanssa. Voi sitä lasten riemua, mikä niitten naamalla näky, kun ne sai hetken aikaa kävellä valkoihoisen kanssa. Niin vilpitön kohtaaminen, että kyllä sitä itsekin hymyili loppupäivän. 

Täälläkin alkaa pikku hiljaa olla joulukoristeita kaupoissa ja lähikauppaan oli tullut jo muovikuusi. Viikonloppuna kävimme naapurikaupungissa Arushassa, joulumessuilla. Ennen kuin autolla pääsi alueen sisälle, järjetyksenvalvojat katsoivat peileillä autojen pohjat. Kun auto oli viety parkkiin ja olimme menossa messu alueelle, jokaiselle tehtiin metallinpaljastimella turva tarkastus sekä laukut katsottiin. Oltiin hieman ihmeissään, et mitenkä nyt tämmöiset turvatarkastukset kun joulumessuille mennään. Messut oi isolla nurmikentällä, jossa oli melko paljon erilaisia kojuja. Suurin osa oli länsimaalaisia, jotka olivat siellä myymässä jotain käsintehtyä. Löytyi sieltä myös pipareita, oli pakko ostaa. Messuilla tapasimme yhden suomalaisen naisen, joka oli myymässä ruokaa. Häneltä kysyimme, miksi oli niin tiukat turvatarkastukset. Niin hän kertoi, että koska aiemmin syksyllä oli Keniassa se iso ampumavälikohtaus siellä kauppakeskuksessa, niin isoissa tapahtumissa missä on paljon länsimaalaisia on turvatarkastukset. Joulumessuilla näimme myös joulupukin ja hetken aikaa soi muutama joulukappale.

 

 

 

Myös paikallinen Punainen risti oli messuilla. Josta tulikin mieleen, itse en ollut paikalla, mutta pari meidän 

meidän talolla olevaa opiskelijaa olivat nähneet keskustassa tajuttoman miehen. Paikallisia oli ollut miehen ympärillä, mutta he eivät olleet kääntäneen miestä kylkiasentoon. Meidän talon pari tyttöä olivat menneet auttamaan miestä ja he olivat kääntäneet miehen kylkiasentoon sekä yrittäneet vähentää miehen verenvuotoa joka tuli miehen päästä. He olivat myös ehdottaneet paikallisille, että joku soittaisi ambulanssin paikalle. Kukaan ei ollut tiennyt ambulanssin numeroa. Kukaan ei tiennyt myöskään poliisin numeroa. Taksi oli ajanut potilaan ohi ja huikannut, että tuokaa potilas kyytiin. Paikalliset olivat nostaneet miehen autonkyytiin, niin että toinen oli ottanut miestä jaloista kiinni ja toinen kainaloista. Tytöt olivat yrittäneet sanoa, että potilaan pitäisi olla kylkiasennossa, koska tajuttomuuden syytä ei tiedetä, mutta paikalliset olivat laittaneet potilaan istuma-asentoon henkilöautoon.  Tytöt olivat takapenkillä miehen kanssa. Hoitoon menokaan ei ollut kovin yksinkertaista. Ensin taksi oli ajanut poliisiasemalle, josta heidän oli pitänyt hakea joku lomake että voivat viedä potilaan sairaalaan. Poliisiaseman jälkeen taksikuski oli ehdottanut että ajaisi lähimpänä olevaan sairaalaan, mikä on myös halvempi. Sairaala oli ollutkin kiinni joten heidän piti lähteä ajamaan kauempana olevaan sairaalaan. Koko matkan ajan potilas oli ollut tajuton. Toisessa sairaalassa potilas ilmeisesti sai hoitoa. Mutta kaikki oli tapahtunut todella hitaasti, aina kadulta sairaalaan pääsyyn asti sekä hoitajien toiminta sairaalassa. Näin siis tajuttoman hoito polku Tansaniassa, jokainen voikin miettiä miten se Suomessa menee. 

Viimeinen harjoittelu viikko alkaa. Viikolle on tiedossa pari tutustumiskäyntiä, tarkoitus olisi käydä katulapsi keskuksessa sekä päiväkodissa.